Tehokkaita päätöksiä 7. tammikuuta

Vapaakulkija · Kommentit: 0
Tietoisuus on kaiken toiminnan avain

 

Olen muutaman kuukauden ajan yrittänyt pudottaa painoani viitisen kiloa. Paino onkin ollut hieman laskusuunnassa ja ei ole missään vaiheessa lisääntynyt, mutta en ole ollut tyytäväinen edistymiseeni. Jokin on ollut vialla. Vaikka harrastan aktiivisesti liikuntaa ja kuntoni selkeästi noussut vuoden takaisesta, niin painoni on pysytellyt lähes samana. Olen ajatellut virheellisesti, että jos vain harrastan liikuntaa, niin painoni putoaa automaattisesti. Empiirisesti voin nyt havaita, että tämä ei täysin pidä paikkaansa. Lisääntynyt kaloritarve on korvattu lisääntyneellä syömisellä.

Mikä siis neuvoksi? Päätin ottaa härkää sarvista nyt vuoden vaihteessa ja todellakin tehdä riittävät toimenpiteet painon pudottamiseksi. Toukokuussa pitää olla viisi kiloa kadonnut. Piste. Tämän saavuttamiseksi voidaan soveltaa tässä blogissa aiemmin esitettyjä periaatteita. Tärkeintä on olla tietoinen siitä, mitä painon alentaminen vaatii. Tämä on yksinkertaista, pitää kuluttaa kaloreita enemmän kuin mitä syö. Tähän olenkin aiemmin kompastunut. En ole ollut tietoinen kaikesta syömisestäni. Eilen törmäsin hyvään sivustoon kalorilaskuri.fi, jossa voi laskea päivittäisen energiankulutuksen parametreina ikä, paino, pituus ja päivittäisen liikunnan määrä. Näin saadaan päivittäinen kalorikulutus laskettua. Seuraava vaihe onkin yksinkertainen. Syödään vain esim 500 kcal vähemmän kuin kulutus ja voilá painon alennus on tosiasia. Kyseiseltä sivustolta löytyy myös kalorilaskuri, joka kertoo eri ruokalajien sisältämät energiamäärät.

Niinpä tein jälleen uuden excel-taulukon itselleni, johon voin syöttää päivittäisen painoni, kaloritarpeeni, harrastamani liikunnan ja eri aterioilla syömäni ruoka-aineet. Tällä menetelmällä pysyn täysin tietoisena painon pudotukseen liittyvistä tosiasioista. Tulen mielenkiinnolla seuraamaan tämän projektin etenemistä ja tuloksia.

Näitä periaatteita voi näppärästi soveltaa melkein mihin tahansa päätökseen. Avain kaikkien päätösten tehokkaaseen noudattamiseen on tietoisuus. Pitää olla tietoinen lähtötilanteesta, pitää olla tietoinen halutusta lopputuloksesta, pitää olla tietoinen päätöksen syistä ja vaadittavista toimenpiteistä. Näistä voidaan koota seuraava lista:

1. Päätöksen syy ja taustatiedot (esimerkiksi tupakointi tai liikapaino on epäterveellistä)

Motivaatio on selkeä. Päätöksen syynä on epäterveellisyys. Muutoksen aikaansaamiseksi pitää olla riittävä ja selkeä motivaatio, johon voi palata aina vaikeissa tilanteissa.

2. Tehdään selkeä päätös (lopetan tupakoinnin tai alennan painoani 5 kiloa)

Päätöksen pitää olla yksiselitteinen ja mitattava.

3. Tietoisuus nykytilanteesta

Kerätään kaikki tarvittava tieto nykytilanteesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tiedot kerätään kirjalliseen muotoon seurantaa varten. Tupakoinnissa tämä voisi olla esimerkiksi tilanteet, joissa tupakoidaan, savukemäärät, kellonajat. Painon pudotukseen liittyen nämä tulikin käytyä jo ylempänä läpi.

4. Tehdään suunnitelma toimenpiteistä päätöksen toteuttamiseksi

Kirjataan suunitelma, jolla saavutetaan päätös. Esimerkiksi vähennetään yksi savuke päivittäin joka viikko.

5. Tehdään päätöksestä julkinen.

Päätöksen toteuttaminen on helpompaa, jos sitä kohtaan tulee ulkoista painetta. Päätöksestä voi kertoa esimerkiksi ystäville tai sukulaisille. Taikka sen voi julkaista blogiin :-)

6. Seurataan päätöksen toteutumista.

Kirjataan kaikki päätökseen liittyvät toimenpiteet ja tulokset kirjalliseen muotoon. Esimerkkinä jälleen tupakointi. Kirjataan päivittäin poltetut savukkeet, kellonajat ja tilanteet (esim mielentilat, missä on tupakoitu).

7. Nautitaan tuloksista.

Kun ollaan selkeästi tietoisia päätöksen syistä, edistymisestä ja tuloksista, päätöksen toteutuminen voi itsessään olla varsin nautittava ja mielenkiintoinen prosessi.

Vuodenvaihde on monilla lupausten ja elämänmuutosten aikaa. Usein nämä lupaukset unohtuvat, kun motivaatio ei ole riittävä ja ei ole tehty konkreettista suunnitelmaa lupauksen pitämiseksi. Ehkäpä näillä menetelmillä saa lupaukset pidettyä. Tulen kirjoittamaan omasta edistymisestäni painon pudottamiseen suhteen 7.2.2010. Jännittävää!

Kommentit: 0

Email again:

Lisää kommentti