Salkkuraportti Q1/2013 Huhtikuu 07

Vapaakulkija · Kommentit: 1

Talvista kevättä pitkästä aikaa lukijoilleni! Viime aikojen elämäni ei ole kovin filosofista ja kirjallista ollut, vaan olen keskittynyt opintoihini tekniikan alueella. Yksityiselämässä on tapahtunut paljonkin perhepiirissä. Tänä aamuna kuitenkin tuli mieleen tarkistella, miten 3 v 3 kk vanha mallisalkkumme on pärjäillyt ja hyvinhän se.

On aika jälleen tutkia mallisalkkumme suoriutumista vuoden alkupuoliskon ajalta. Rahoituskriisi jatkuu edelleen Euroopassa, uusimpana naulana arkussa Kypros. Kotimaan politiikkaa leimaa osinkoverouudistus ja muu poliittinen kähmintä, ellei jopa korruptio. Osakemarkkinoiden epävarmuus jatkaa korkealla tasolla. Osinkotuotot sen sijaan ovat varsin mukavia. Helposti voi rakentaa salkun,jonka osinkotuotto on yli 6%, joka on erittäin houkutteleva tällä korkotasolla ja vuokratuottotasolla Viimeksi olin varovaisen toiveikas tämän vuoden suhteen ja tulosten valossa siihen on aihettakin, vuosituotto on noussut yhteensä 12%:iin tähän huhtikuun alkuun. Edelleen mielestäni on ollut hyvä aika täydennellä osakesalkkua. Osinkotuotot ovat korkealla ja kurssit matalalla. Oma logikkani on lähtenyt siitä aatoksesta, että sijoitan osakemarkkinoille hakeaksi korkeaa osinkotuottoa. Jos markkinat ja euroalue hajoaa, ei käteisestä rahastakaan ole mitään iloa.Siksi olen sijoittanut osakkeisiin. Arvometalleilla on ehkä oma spekulatiivinen arvonsa, mutta itse hankin mielummin puhtaaseen elossa pysymiseen liittyviä tarvikkeita. En siis ole sijoittanut lainkaan kultaan hyvin pientä panostusta lukuunottamatta.

Mallisalkkumme kehitys on viimeisen kolmen vuoden ja kolmen kuukauden ajalta 29,60%. Vuotuisena tuottona se tarkoittaa noin 12,0% vuosituottoa. Näissä olosuhteissa sitä voidaan edelleen pitää kiitettävänä suorituksena. Salkun osakepaino on noussut 65 prosenttiin, joka on kieltämättä korkea, mutta muitakaan sijoituskohteita ei oikein ole. On huomattava, että salkkumme  menestys johtuu osaltaan Euron heikkenemisestä. EUR/USD kurssi on tässä raportissa 1,29. Toisaalta se osoittaa hajautuksen merkityksen eri valuutta-alueille.

Mallisalkkummme ei sijoita yksittäisiin yrityksiin ja en ole kovin paljoa seurannut arvopaperimarkkinoita viime kuukausina. Meidän sijoitussalkkumme on passiivinen ja tarkoitettukin laiskalle ihmiselle. Joka tapauksessa salkkumme kehitystä voi pitää kiitettävänä nykyisessä markkinatilanteessa varsinkin, kun huomioimme, että 35 % varoista on sijoitettu korkoihin ja vieläpä todella matalan korkotason aikana.

Osinkoja ja korkoja salkkumme on tuottanut 9530 euroa, joka on erinomainen suoritus. Jos alkupääoma on ollut 100 000 euroa, niin osinko-/korkkotuottoja on salkun kokonaistuotosta siis n 9.5 %. Syksyn osingot sijoitettiin siis kokonaan kehittyviin markkinoihin ja sen jälkeen lisäosinkoja on tullut 2042 euroiksi muutettuina. Parhaiten tuottaneet sijoitukset ovat kirkkaan ykköstilan napannut USA:n kiinteistömarkkinat (85,19% !), USA:n total market index (61,43%) ja USA:n keskipitkät korkopaperit (32,92% + kuukausittain maksettavat korot!). Salkun kokonaistuotto siis n 3 1/4 vuoden ajalta 29,60 %. Mielestäni salkku on selvinnyt erinomaisesti viime aikojen myllerryksissä. Eniten minua henkilökohtaisesti huolettaa oman kotimarkkinamme kehitys. Helsingin pörssi tuntuu kuihtuvan ja metsäteollisuus ja elektronikka-ala käyvät läpi valtavaa rakennemuutosta. Tuhansia ihmisiä joutuu työttömiksi eikä korvaavia työpaikkoja ole helposti näköpiirissä. Viimeisenä naulana arkussa on varustamoteollisuuden vaikeudet sekä uusien ydinvoimaloiden hidas käyttöönotto.

Omaisuuslajeissa kiinteistöjen osuus on kasvanut 13%:iin ja USA:n markkinoiden osuus on kasvanut 12%:iin.  USAN:n kiinteistöjen osuus on myös melko suuri, mutta ei aivan vielä liipaise myyntirajaa. Kurssien ollessa alamäessä olen valmis nostamaan osakepainoa 65-70%:iin, joka ei ehkä ole ihan oppikirjan mukaista, mutta tässä tilanteessa mielestäni järkevää korkeiden osinkotuottojen vuoksi. Korkomarkkinoilla kun ei ole juurikaan mitään saatavilla. Lähikuukausien kurssikehityksen arvioin olevan loivaa laskua. Uskon kuitenkin, että vuodesta 2013 tulee myös euroopassa ja koko maailmassa nousujohteinen.

Joka tapauksessa mallisalkkumme on pärjännyt selkeästi paremmin kuin pankkitili, mutta olemme myös nähneet, että pelkkien sijoitustuottojen varassa eläminen saattaa olla hyvinkin riskialtista varsinkin tällaisina aikoina. Oma mallisalkkumme ei sijoita yksittäisiin yrityksiin, mutta tällä hetkellä Helsingin pörssistä alkaa löytyä jo melkoisia osinkotuottoja, joten sopivasti hajautettu osinkosalkku mallisalkumme tyyppisen indeksisalkun kanssa saattaisi olla hyväkin idea.


Muistakaa tehdä omat sijoituspäätöksenne oman riskitasonne mukaisesti. Tämä salkku on tarkoitettu ainoastaan esinmerkiksi pitkän tähtäimen sijoitussalkusta asset allocation mallia soveltaen. En suosittele esimerkkisalkun kopioimista omaan käyttöön. Toivotan kaikille lukijoilleni mukavaa alkavaa kesää!

 

Kommentit: 1

Vapaakulkija
Pieni virhe pujahtanut salkun kokonaistuottoon. Se ei ole 29.6%, vaan 35%. Virhe johtuu osinkojen uudelleensijoituksesta, joka näkyy ostohinnoissa tässä taulukossa. Alkuperäinen sijoitus oli 100000, josta kokonaistuotto pitää laskea.

Lisää kommentti




Email again: